Kaikki toimenpiteet

CTT-messut ja LeShow 29.5.-1.6.2017

PK-yrityksen kansainvälistymisen askelet -hanke järjestää markkinaselvitysmatkan CTT-messuille (maanrakennusala) Moskovaan. Samaan aikaan on LeShow -messut (nahka- ja turkisala), johon voi myös osallistua.

Lue lisää...

Avaa
Kansainväliseksi EU-erillisrahoituksen tuella! 2.5.2017

Rakennerahastorahoituksen lisäksi Euroopan unioni rahoittaa kansainvälisesti toteutettavia hankkeita EU:n erillisohjelmien kautta. Tämä rahoitus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden aktiivisille ja osaaville toimijoille innovatiivisten hankkeiden toteuttamiseen yhdessä kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Erillis-ohjelmahankkeet ovat yleensä budjetiltaan suurempia kuin muut EU-hankkeet, mutta hankkeiden kestoissa ei yleensä ole juuri eroa. Useimmat erillisohjelmat ovat yhden toimialan ohjelmia ja koko unionin laajuisia. Rahoitusta haetaan pääsääntöisesti suoraan Euroopan komissiolta.

Oulun Eteläisen ja Raahen seudun kehittämisorganisaatiot järjestävät kansainvälistymisestä kiinnostuneille PK-yrityksille ja muille toimijoille tarkoitetun EU-erillisrahoitusseminaarin.

Lue lisää...

Avaa
ITM POLSKA 2017 Puola, Poznan 6.-8.6.2017

Olemme järjestämässä yhteistyössä Business Oulun kanssa markkinatutkimusmatkaa Puolan
ITM -Poland messuille. Lisäksi 29.3.2017 järjestetään aamukahvitilaisuus, jonne saamme asiantuntijoita Puolasta kertomaan suomalaisyritysten mahdollisuuksista.

Lue lisää...

Avaa
Ligna, Hannover 24.-27.5.2017

Kansainvälinen Ligna Hannover on joka toinen vuosi järjestettävä metsä- ja puualan johtava kansainvälinen messutapahtuma. Messuilla on esillä kaikki uusin teknologia, joista oppii vaikutteita omien tuotteiden kehittämiseen, läpimenoaikojen parantamiseen, työhyvinvoinnin kehittämiseen ja tätä myöden kilpailukyvyn parantamiseen.

Lue lisää...

Avaa
Markkinaselvitysmatka Tallinna – Helsinki 6.-9.4.2017

Markkinaselvitysmatka Estbuild -messuille Tallinnaan. Samalla mahdollisuus osallistua seuraaviin messutapahtumiin Helsingissä: Oma Koti, Oma mökki, Sisusta, Lähiruoka & Luomu ja Kevätpuutarha. Matkan ajankohta 6. – 9.4.2017.

Lue lisää...

Avaa
Natural & Organic Products Europe 1.- 3.4.2017

Luonnonmukaisen kauneuden – ja ihonhoidon, sekä ravitsemuksen ammattitapahtuma, joka on tuhansien luomutuotteiden vähittäismyyjien ja ostajien kohtaamispaikka. Euroopan suurin ammattitapahtuma, jossa ostajavieraille on tarjoilla kaikkea luonnonmukaisista terveystuotteista, elintarvikkeita, ekologisiin kodinhoitotuotteisiin. Tapahtumassa esillä alan innovaatiot ja uusimmat trendit. Lisätietoa: www.naturalproducts.co.uk

Lue lisää...

Avaa
Jagd und Hund 2015 -messut (31.1. – 5.2.2017), Dortmund, Saksa

Alueeltamme on menossa osastolle muutama yritys Jagd & Hund 2017 -messuille Dortmundiin 31.1.2017-5.2.2017. Ilmoitelkaa kiinnostuksenne.

Lue lisää...

Avaa
Instrutec, autoalan messut ja Auto 2016 (16 – 19.11.2016)

PK -yrityksen kansainvälistymisen askeleet -hanke järjestää markkinaselvitysmatkan Instrutec -messuille Tallinnaan. Samalla on mahdollisuus osallistua kansainvälisille autoalan messuille ja Auto 2016- messuille Helsingin messukeskukseen.

Lue lisää...

Avaa
StocExpo -messutapahtuma Rotterdamissa 28.-30.3.2017

StocExpo -messutapahtuma järjestetään Rotterdamissa 28.-30.3.2017.

Maailman johtava kansainvälinen säiliö- ja satamateollisuuden tapahtuma tarjoaa kolmen päivän aikana liiketoimintamahdollisuuksia, verkostoitumista ja runsaasti tietoa osallistuville yrityksille.

Lue lisää...

Avaa
AGROEXPOEURASIA 2017 -messut 19.- 22.1.2017

AGROEXPOEURASIA 2017–MESSUT järjestetään 19.-22.1.2017 Izmirin kaupungissa, Turkin suurimmalla ja modernimmalla näyttelyalueella. Esillä on peruselintarvikkeita, puuteollisuuden tuotteita, maatalouskoneita ja laitteita.

Lue lisää...

Avaa
Showing Scandinavia (Tukholman huonekalumessut) 8.-10.2.2017

Showing Scandinavia (Tukholman huonekalumessut) ovat pohjoismaisen designin kohtauspaikka. Ensi vuonnakin messuilla lanseerataan uusia tuotteita. Messut toimivat ammattilaisille kohtauspaikkana sekä uusimpien tuotteiden ja tuulien esittelypaikkana. Pk-yrityksen kansainvälistymisen askeleet –hanke järjestää tapahtumaan markkinatutkimusmatkan 8.-10.2.2017.

Lue lisää...

Avaa
Las Vegas -messumatka (Aapex ja Sema Show), 28.10. – 5.11.2016

PK-yrityksen kansainvälistymisen askeleet -hanke järjestää messumatkan Las Vegasiin Aapex ja Sema Show -messuille. On autoalan erikoismessutapahtuma.

Lue lisää...

Avaa
Myyjäksi Puolaan Art & Craft – käsityömessuille 2.-4.12.2016 (Poznan)

PK-yrityksen kansainvälistymisen askeleet -hanke osallistuu Art & Craft -messuille omalla 18 m2 ständillään. Ständillä esitellään suomalaisia käsityötuotteita Ylivieskan seutukunnan alueelta.

Lue lisää...

Avaa
Markkinatutkimusmatka Euromine -messuille Skellefteåhon 14.- 15.6.2016

MARKKINATUTKIMUSMATKA EUROMINE MESSUILLE SKELLEFTEÅHON 14.-15.6.2016

Raahen seudun yrityspalvelut sekä Nihakin ja Ylivieskan Seutukunta ja Pk-yrityksen kansainvälistymisen askeleet –hanke järjestävät markkinatutkimusmatkan EUROMINE -kaivosalan ammattimessuille 14. – 15.6.2016.

Lue lisää...

Avaa
Go for Global—Business English Plus! Kielikurssit 6. -9.9.2016

PK-yrityksen kansainvälistymisen askeleet -hanke järjestää kielikoulutusta. Katso tarkemmin liitteestä.

Lue lisää...

Avaa
Go West – seminaari / Bruce Orec Raahessa 25.5.2016

Bruce Oreck on USA:n entinen Suomen suurlähettiläs. Nykyään Oreck toimii
mm. Executive In Residence -tehtävässä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Hän osallistuu aktiivisesti julkiseen keskusteluun suomalaisen yrityskulttuurin
ja kilpailukyvyn kehittämistarpeista. Tilaisuus Raahessa 25.5.2016. Katso tarkemmin ohjelma.

Lue lisää...

Avaa
”Kuka pelkää mustaa miestä” – stereotypiat kumoon ja maahanmuuttajat töihin / Tilaisuus 16.6.2016 klo 12- 15.30 Kalajoella

Oulun Eteläisen ja Raahen seudun kehittämisorganisaatiot järjestävät PK-yrityksille ja muille toimijoille tarkoitetun nykypäivän työelämän monikulttuurisuutta käsittelevän ajankohtaisseminaarin.

Lue lisää...

Avaa
Markkinatutkimusmatka Hannoverin teollisuusmessuille 25. – 28.4.2016

Markkinatutkimusmatka Hannoverin teollisuusmessuille 25. – 28.4.2016. Messut ovat johtavat kansainväliset teollisuusmessut, jossa vuonna 2015 vieraili 220 000 kävijää 70 eri maasta. Näytteilleasettajia tapahtumassa on 6 500. Messujen kumppanimaa on Yhdysvallat ja messujen avajaisiin osallistuu Yhdysvaltain presidentti Barack Obama yhdessä Saksan liittokansleri Angela Merkelin kanssa.

Lue lisää...

Avaa
Elävänä Euroopassa / Euroopan -kaupan ajankohtaisseminaari 23.5.2016 Ylivieskassa

Oulun Eteläisen ja Raahen seudun kehittämisorganisaatiot järjestävät Euroopan-kaupassa mukanaoleville tai sitä suunnitteleville PK-yrityksille ja muille toimijoille tarkoitetun ajankohtaisseminaarin.

Lue lisää...

Avaa
AGROEXPO EURASIA – maatalouskonealan ja puualan ammattitapahtuma 11.-14.2.2016 Izmirissä Turkissa

Yritysten yhteisesiintyminen AGROEXPO EURASIA – maatalouskonealan ja puualan ammattitapahtumassa 11.-14.2.2016 Izmirissä Turkissa.

Lue lisää...

Avaa
StocExpo -messut Antwerpen 15. -17.3.2016

Maailman johtava kansainvälinen säiliö- ja satamateollisuuden tapahtuma tarjoaa kolmen päivän aikana liiketoimintamahdollisuuksia, verkostoitumista ja runsaasti tietoa toimialalta osallistuville yrityksille.

Lue lisää...

Avaa
UNDERHÅLL2016, metallialan kunnossapidon tapahtuma / Göteborg, Ruotsi 8.-11.3.2016

Yritysten yhteisesiintyminen Göteborgin kunnossapitomessuilla. Underhåll 2016 -messut 8.-11.3.2016 ovat Pohjois-Euroopan suurimmat kunnossapitoalan ammattimessut.

Lue lisää...

Avaa
EMO 2015 Milano, 8.-11.10.2015

Emo 2015 Milano on metalliteollisuuden huipputapahtuma. Järjestämme sinne markkinaselvitys- ja kaupanedistämisopintomatkan yrityksille 8. – 11.10.2015.

Lue lisää...

Avaa
Instrutec-markkinaselvitysmatka Tallinnaan 19.-21.11.2015

Teemme markkinaselvitysmatkan Tallinnaan Instrutec-messuille 19.-21.11.2015. Messuilla on esillä mm. alihankinta, koneet ja työkalut.

Lue lisää...

Avaa
Saksan joulumarkkinoiden info-tilaisuus 10.11.2015 Nivalassa klo 12-14

Nivalassa on tiistaina 10.11.2015 (klo 12-14) tilaisuus Saksan joulumarkkinoista. Seuraa ilmoittelua. Tarkempi ohjelma tulee pikapuoliin.

Lue lisää...

Avaa
Venäjän-kaupan ajankohtaisseminaari 26.10.2015 klo 12-16 / NITEK, Nivala

Oulun Eteläisen ja Raahen seudun kehittämisorganisaatiot järjestävät Venäjän-kaupassa mukanaoleville tai sitä suunnitteleville PK-yrityksille ja muille toimijoille tarkoitetun ajankohtaisseminaarin.

Lue lisää...

Avaa
FSB ja Aquanale 27.-30.10.2015 Köln, Saksa

FSB -messuilla on mahdollisuus tutustua ulkoilu- ja vapaa-ajantilojen ja -alueiden, liikuntatilojen sekä allastilojen laite-, väline-, rakenne- ja materiaalitoimittajien uusimpiin tuotteisiin.
AQUANALE-messut esittelevät saunoja, uima- ja porealtaita sekä wellness- tuotteita, mukaan lukien näille sektoreille tarkoitettuja valaistus- ja sisustus- sekä oheistuotteita.

Lue lisää...

Avaa
GO WEST! – Amerikan-kaupan ajankohtaisseminaari Raahessa 27.1.2016

Raahen seudun ja Oulun Eteläisen alueen kehittämisorganisaatiot järjestävät Amerikan-kaupassa mukanaoleville tai sitä suunnitteleville PK-yrityksille ja muille toimijoille tarkoitetun ajankohtaisseminaarin.

Lue lisää...

Avaa
Agritechnica 2015, maatalouskonealan markkinaselvitysmatka 7.-10.11.2015, Hannover, Saksa

Agritechnica 2015, 7. – 10.11.2015 Hannover. Maatalousteknologia, uudet innovaatiot ja ajankohtaisimmat ratkaisut ovat esillä joka toinen vuosi Hannoverissa järjestävillä Agritechnica–ammattimessuilla.

Lue lisää...

Avaa
Markkinatutkimusmatka Norjan Mo i Ranaan 25.-27.8.2015

Markkinatutkimusmatka Norjan Mo i Ranaan 25.-27.8.2015, joka on Raahen ystävyyskaupunki. Matkalle voivat osallistua sekä metallialan yritykset että puualan yritykset, B2B -tapaamisia.

Lue lisää...

Avaa
Anuga-elintarvikealan messut Kölnissä 9.-12.10.2015

Markkinatutkimusmatka Saksaan Kölnin Anuga-messuille 9.-12.10.2015, joka on ainutlaatuinen, maailman johtavin elintarvike- ja juomateollisuuden ammattitapahtuma.

Lue lisää...

Avaa
OTD OFFSHORE TECHNOLOGY DAYS 2015 / 20.-22.10.2015, Stavanger, Norja

OTD OFFSHORE TECHNOLOGY DAYS, 20. – 22.10.2105 Stavanger. tapahtuma kerää vuorovuosin Stavangeriin ja Bergeniin öljy-, kaasu- ja energiaosaajia, insinöörejä, teknisen toimialan asiantuntijoita, teollisuuden johtohenkilöitä sekä erityisasiantuntijat jakamaan ideoita ja innovaatioita.

Lue lisää...

Avaa
BAUMA 2016 rakennuskonemessut 13.-18.4.2016 München, Saksa

BAUMA 2016 rakennuskonemessut, 13. – 18.04.2016 München yksi maailman suurimmista rakennuskonemessuista. Tämä tapahtuma on suunnitteilla. Ilmoittaudu, jos kiinnostaa.

Lue lisää...

Avaa
ELMIA AGRICULTURE LIVESTOCK & TECHNOLOGY 21.-24.10.2015, Jönköping, Ruotsi

ELMIA AGRICULTURE LIVESTOCK & TECHNOLOGY, 21. – 24. 10.2015 Jönköping. Maatalous kone- ja laitevalmistajat. Tämä tapahtuma on suunnitteilla. Lisätiedot ja ilmoittautumislomake julkaistaan myöhemmin.

Lue lisää...

Avaa
Trailer Trucking Festival 2015 28.-29.8.2015

Trailer Trucking Festival 2015 28. – 29.8.2015 Mantorp Park.

Lue lisää...

Avaa
SkogsElmia 2015 4.-6.6.2015

Tapahtuma 4. – 6. 6. 2015 Jönköpingissä – Metsänomistajat, metsäviranomaiset, konevalmistajat ja –toimittajat. Metsäteollisuuden näkymät.

Lue lisää...

Avaa